FIN & EST MVA, EuJV-91
Ilanja's Dabashan
(Ch Vladimier v. Troybhiko / KANS, FIN, S & EST MVA, V-91, PMV-96 Kaznan Walenka)
24.7.1990 - 15.12.1997
Toinen kuninkaamme, Tami II tuli meille, kun Alvari oli 8,5-vuotias. Tamilla oli kolme siskoa: Demjana, Dersina ja Dunjaschka, ja kolme veljeä: Dimitroff, Domovoj ja Danjez. Äiti oli iki-ihana Kaznan Walenka ja isä hollantilainen Vladimier v. Troybhiko.
Tamin nuoruusajan asuimme Turussa, josta muutimme Espooseen sen ollessa vanhempi. Turussa paras kaveri oli Kiia (Polongain Olegia), jonka kanssa kävimme lenkillä melkeinpä päivittäin.
Kaikki muut koirani paitsi Alvari ovat olleet melkoisia tuholaisia nuorena, vimma iskee noin puolivuotiaana ja loppuu 2-2,5-vuotiaana. Tami erikoistui lähinnä huonekaluihin, mutta teki myös pitkävartisista Palmrothin nahkasaappaistani sandaalit! Se myös pureskeli telkkarituolini ja nylki sohvani kiskomalla siitä verhoilun irti pitkinä suikaleina. Noh, olin varautunut tähän, ja hankin tuon sohvan käytetyn tavaran kaupasta, eikä se maksanutkaan kuin 30 markkaa ja hinta tuli lähinnä siitä, että kaupan miehet joutuivat kantamaan sen neljänteen kerrokseen! Kerran Tami pilkkoi telkkarinjohdon pieneksi silpuksi, ja korjatessaan johtoa isäni neuvoi sitä, että viisaat koirat jättävät johtoon vähän enemmän pituutta, että siihen saa liitettyä uuden johdon.
Niinpä niin, jos minulta kysytään, niin viisaat koirat eivät syö telkkarin- eikä muitakaan johtoja. Pahanteko johtui lähinnä siitä, että koirat joutuivat olemaan päivät yksin, kun olin töissä; ne eivät koskaan yrittäneetkään tehdä tuhojaan kun olin kotona. Pitkästymisestä ei ollut kysymys; kerrankin oli herätyskello lennätetty seinään vain 10 minuuttia sen jälkeen kun olin lähtenyt töihin, siinä ajassa ei venakkokaan ehdi pitkästymään! Yhdessä vaiheessa heräsin aamulla neljän maissa, että ehdin tehdä pitkän metsälenkin ennen töihin lähtöä, mutta onneksi sitä ei tarvinnut kauaa jatkaa; sellaisina päivinä oli nimittäin takuuvarmasti tuhoiltu, ehkä ne heräsivät lenkin aikana kunnolla ja olivat vielä turhan energisiä minun lähtiessäni.
Myös Tami tottui jo pienenä matkustamaan eri kulkuneuvoissa. Tuohon aikaan minulla ei ollut omaa autoa, joten kuljimme kotopuoleen junalla. Alkuaikoina Alvari oli tukena ja turvana, joten Tami tottui helposti junailuun.
Parivuotiaana Tami sai kaverin, kun meille tuli Jori, Tamin puoliveli emän puolelta. Jori otti kunkun paikan heti kättelyssä ja siihen loppuivat Tamin vapaaherran päivät, päiväjärjestys muuttui Jorin sanelun mukaiseksi. Pojista ei tullut varsinaisesti parhaita ystävyksiä, ne olivat pikemminkin kuningas ja alamainen; Tami teki niin kuin Jori käski, tai itki ja teki. Eipä se silti tuntunut Tamia paljon häiritsevän, sillä ei ollut kunnianhimoisia ajatuksia päästä kuninkaaksi kunkun paikalle, vaan tuntui olevan melko tyytyväinen oloonsa tossun alla.
Tamin näyttelyura oli vähintäänkin vaihteleva: jotkut tuomarit pitivät siitä tosi paljon, ja sitten oli niitä, jotka eivät tykänneet yhtään. Minä tykkäsin Tamin ulkonäöstä, ja kiersin sen kanssa näyttelyissä koko nuoruusajan, en malttanut lopettaa edes pahimman kehitysvaiheen aikana. Näköjään kaikki on opittava kantapään kautta. Tami oli Suomen ja Eestin muotovalio ja ehti saada pari cacibiakin. Kuten muutkin Ilanja's-koirat, Tami kehittyi suht hitaasti, mutta oli vielä veteraaninakin hyvännäköinen. Mieleen on jäänyt tuomari Monica Wall'n arvostelu veteraaniluokasta: 'Still going strong! Klassinen borzoi, jolla on kaikki ne erikoisuudet, jotka rodulla pitääkin olla, kuten ilme, kaula, korrekti selkälinja, risti, litteät jalat, jäniksenkäpälät, ihanat liikkeet'. Aika kiva arvostelu, eikö!
Tami kuoli 7,5-vuotiaana. Sen jälkeen minulla alkoi ensimmäisen kerran elämässäni muutaman kuukauden koiraton ajanjakso, ja se oli kamalaa! Päivittäiset rutiinit menivät täysin uusiksi, kun enää ei tarvinnut lähteä kenenkään kanssa ulos, ei pistää nappuloita likoomaan eikä antaa kenellekään ruokaa. Surulle oli ehkä liikaakin aikaa. Kotona oli todella hiljaista, ja luulin tulevani mökkihöperöksi, kun olin kuulevinani tassuttelua ja kynsien rapinaa, vaikkei sieltä sitten ketään tullutkaan. Hihnat, pannat, harjat, ruokakupit ja pedit muistuttivat, että jotain puuttuu…
