Ilanja's Grigori

(KANS, NL, D, B, L & FIN MVA, BDSG-89, JWW-87 Cymabresjeva Ayac / KANS, FIN, S & EST MVA, V-91, PMV-96 Kaznan Walenka)

21.9.1992 - 20.9.1995

Jori III muutti meille Tamin ollessa parivuotias. Jorilla oli neljä veljeä: Geroi, Godunow, Goran ja Grom. Jori oli Tamin puoliveli; pojilla oli sama emä mutta eri isä, mutta luonteeltaan ne olivat kuin yö ja päivä. Jori oli vahvatahtoinen ja otti kunkun paikan alusta lähtien, Tami joutui tossun alle jo varhain. Jos Jorille ei ruoka maittanut, niin Tamikaan ei saanut syödä; Jori tuijotti sitä keittiön toiselta puolelta niin pahasti, että Taminkin ruokahalu katosi. Tällöin kyllä Jori sai äkkilähdön keittiöstä ja joutui odottamaan oven takana, kunnes Tami oli ruokansa syönyt. Tami ei myöskään olisi saanut leikkiä ilman Joria, ja leikki piti tietty sujua Kunkun määräämällä tavalla. Mukava tyyppi.

Jorille oli suotu älykkyyttä enemmän kuin laki sallii ja se käytti sitä pahantekoon. Se keskittyi pahanteossa lähinnä verhoihin ja kaiken suljetun avaamiseen: se oli oikea haka avaamaan lipaston­laatikot ja kaikki ovet, ja tyhjensipä se muuta­man kerran pakastimenkin! Välillä töistä tullessani koti oli kuin räjähdyksen jäljiltä: verhot oli kiskottu lattialle, niiden päälle oli ravisteltu multaa kukkapurkeista ja kaiken kukkuraksi sotkettu ruokakaapista jauhoja sekaan. Mikä sotku! Jorin aikana meillä siivottiin enemmän kuin koskaan. Se oli myös todella utelias, sen piti aina kiskoa kaikki laatikot auki ja tutkia mitä niissä oli. Ei se niitä tavaroita aina rikkonut tai edes ottanut pois laatikosta, kunhan mylläsi kaikki ylösalaisin. Pakastimen tyhjennyksistä en tosiaan kiitellyt, töistä tullessani lattialla saattoi olla sulanutta, puoliksi syötyä ruokaa, matoilla mustikka­mehua ja kerran oli ruokien sekaan haettu kaapista jopa viinipullo, joka törrötti (ehjänä onneksi) pystyssä keskellä olohuonetta; olipa ollut juhlat! Ja koirat vetivät tyytyväisinä, mahat pullottaen sikeitä sohvalla. Tiesin aina, jos päivä oli kulunut pahanteon merkeissä; silloin kukaan ei tullut ovelle vastaan ja noina päivinä oikein hirvitti mennä peremmälle. Näin jälkeenpäin se huvittaa, mutta kyllä itku oli lähellä monta kertaa.

Rakenteeltaan Jori ei ollut mikään näyttelytähti, joten näyttelymme jäivät vain muutamaan kertaan. Mutta tykkäsin Jorin luonteesta; se oli kiero kuin korkkiruuvi ja välillä oikea pikku piru, mut­ta halutessaan hurmasi jokai­sen! Jorilla oli tapana hy­myillä leveästi kaikille ihmi­sille, varsinkin jos joku ereh­tyi lepertelemään sille. Sain jonkinlaisen hullun maineen naapurustossa, kun selittelin, että se vaan hymyilee.

Jorin elämä päättyi aivan liian varhain, vain päivää vaille kolmevuotiaana. Se sairastui ensin liikkeellä olleeseen vatsatautiin, ja ilmeisesti siitä sitten kehittyi protein-loosing enteropatia, joka lopulta vei pojan pilvipupuja jahtaamaan.

Mudi Jäppinen, pumi Jesse, Jori ja Tami