FIN & S MVA
Ilanja's Alexander

(KANS & POHJ MVA Romanow's Nikolai/KANS & POHJ MVA Kaznan Ilanka)

9.2.1982 – 28.1.1991

Tsaarikon ensimmäinen kuningas, Alvari I, syntyi Helsingissä Eeva-Sinikka Waldénin Ilanja's-kennelissä. Pentue oli kennelin ensimmäinen ja siihen syntyi kuusi pentua. Alvarilla oli veli Aleksei ja neljä siskoa: Alexandra, Anastasia, Andruska ja Anna.

Alvari muutti meille 8-viikkoisena ja meinasi heti kättelyssä, että tätä poikaapa ei akat käske: meillä oli pari kovaa yhteenottoa parin viikon sisällä, kun vähäsenkään kehtasin komentaa herra Valtiasta. Allu oli vahvaluontoinen ja otimme sen kanssa yhteen vielä muutaman kerran, mutta sen jälkeen se ei enää koko loppuelämänään kyseenalaistanut kuka meillä oli pomo. Siskojani se kyllä pompotti mielensä mukaan, ja valloitti esim. nuoremman siskoni sängyn viikonloppuaamuisin kiipeämällä sänkyyn ja vilauttamalla hampaitaan niin, että Kati huomasi, että nythän onkin jo aika herätä, nousi sängystä ja jätti sen hunni Attilalle ihan suosiolla.

Allun aikana kävin koulua Seinäjoella, ja Allu oli yleensä viikot vanhempieni luona ja minä tulin viikonlopuiksi kotiin. Muutaman kerran otin sen mukaan Seinäjoelle ja se sopeutui opiskelijaboksiini ilman vaikeuksia. Alvarin kanssa oli helppo matkustaa, se oli hyvin rauhallinen kaveri eikä vähästä säikkynyt. Autossa se ei kuitenkaan suostunut koskaan makaamaan, vaan seistä jökötti vaikka matka kesti tuntikausia. Sen verran se saattoi antaa väsymykselle myötä, että lepuutti päätään ajajan tai apukuskin pään päällä, niin että varmasti näki mitä edessä tapahtui. Lienee sanomattakin selvää, että ajaminen ei silloin ollut kovin mukavaa.

Allulla oli seuraa isän koirista, mutta paras kaveri oli Kaisa Sistosen venäjänvinttikoiraneitokainen Akaasian Tigre (Polongain Feisal/Akaasian Asovskaja). Alvarilla ja Tigrellä oli hauskoja riekkumishetkiä, kunnes muutimme Turkuun. Turussa tutustuimme Anssi Kantolaan, jolla oli venakkonarttu Kiia eli Polongain Olegia (Polongain Fjor/Polongain Heureka). Anssi ja Kiia olivatkin lenkkikavereitamme monen vuoden ajan.

Alvarin ostaessani en ajatellut näyttelyitä ollenkaan, mutta kipinä syttyi, kun menimme ensimmäiseen näyttelyymme 7.5.1983 Tampereelle, ja Allu oli upeasti nuortenluokasta ROP-2 ja sai ensimmäisen sertinsä! Sisko Andruska oli ROP-3 ja sai sertin sekin. Parin kuukauden kuluttua menimme seuraavaan näyttelyymme ihan yhtä hienolla menestyksellä: Alvari oli ROP-3 Ähtärissä 31.7.1983 ja sai toisen sertinsä. Viimeinen serti tuli Jämsästä 29.7.1984, neljännestä näyttelystämme. Tulipa sitä käytyä Ruotsissakin muutaman kerran; Ruotsin valioksi Allu tuli Nyköpingissä syyskuussa 1985 ja sai cacibin Ransäterissä 1986. Vuonna 1987 olimme Suomen Borzoiklubin järjestämällä reissulla Skoklosterissa, Pohjoismaiden suurimmassa vinttikoirien erikoisnäyttelyssä. Venäjänvinttikoiria oli arvosteltavana yhteensä noin 80 ja tuomarina oli hollantilainen kasvattajatuomari Anita Gielisse. Alvari sijoittui upeasti PU-5:ksi, äiti Ilanka oli ROP-veteraani ja muutoinkin suomalaismenestys oli tosi hienoa! Koko reissu oli hieno kokemus; matkalla tutustuin uusiin ihmisiin ja näyttelyssä näki koiria muistakin Pohjoismaista.

Syksyllä 1990 meille tuli pikkuprinssi Tami, 8-viikkoinen venakkopoika. Allu kyllä leikki pikkuisen kanssa, mutta eihän vaarilla ollut enää intoa pysyä kakaran kovassa kyydissä. Onneksi Tami ei ollut mikään kiusanhenki. Allua ei enää vanhemmiten voinut juurikaan pitää vapaana, ei siksi että se olisi karannut, vaan siksi, että se lähti samantien kotiin. Siellä se sitten odotteli ulko-oven takana että ehdimme Tamin kanssa perässä, joten lenkkeily oli välillä vähän rasittavaa. Alvari kuoli vatsalaukun kiertymään helmikuussa 1991, vain vähän vaille 9-vuotiaana. Olin ikionnellinen, että minulla oli Tami, selvisin surutyöstä paljon helpommalla, kun piti touhuta 7 kuukautta vanhan pennun kanssa. Tamillekin jäi vielä Kiia kaveriksi, joten elämämme ei muuttunut ihan kokonaan.